sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tehtävä 2: Toteutus


Tiedän, että tehtävä on mieluinen Mr. W:lle. Hän on pari kertaa vihjannut, että tuhmien puhuminen tuntuisi kiihottavalta. Minä taas olen ollut lähinnä kauhuissani - en yleensä edes kiroile, ja seksistä puhun mieluiten vertauksin!

Suoraan sanottuna en oikein edes tiennyt, minkälaisia tuhmat lauseet voisivat olla! Niinpä päätin suunnitella viisi vaihtoehtoa, joista voisin valita tilanteeseen sopivat.

Saavuimme yhtä matkaa kotiin, kävin suihkussa ja vaihdoin pieniin alusvaatteisiin. Kiepsahdin W:n viereen sohvalle, annoin sormieni vaeltaa hänen vartalollaan ja kuiskasin hitaasti hänen korvaansa harjoittelemani aloituksen "Kulta, haluaisin nuolla sun kullia". Reaktio oli odottamaani laimeampi, lähinnä naurahdus: "Kivaa, ryhdy hommiin!"

Näykin tieni W:n haaroväliin ja riisuin hänet rivakasti. Toteutin lupaukseni ja nuolin sekä pyöritin kullia kielelläni. Pian W hengitti kiivaasti ja katsoin parhaaksi lopettaa. Hän huomasi minun pohtivan jotain. Kerroin miten hänen kyrpänsä tuntui kiihottavalta suussani.. Hetken kuluttua jatkoin: "Arvaa mikä muu tuntuisi kiihottavalta? Se, että istuisin kasvoillesi."

Niin oli minun vuoroni saada märkää hyväilyä. W puhalti ja näykki kiusoittelevasti alushousujeni läpi, kunnes veti ne sivuun. Hänen kielensä tuntui nopealta ja voimakkaalta. Tuin itseni seinään, liikuttelin lantiotani ja mumisin, miten hyvältä tuntuu. Alkuun odotin hyvää hetkeä kertoa jotain erityisen rivoa. Loppuvaiheessa en selvästikään ollut enää kykeneväinen ajattelemaan järkevästi! Voihkin ja taisin huutaakin, mutta en usko, että sanoin mitään.

Orgasmin saatuani ja hetken hengähdettyäni käskin W:n istumaan sohvan reunalle. Laskeuduin polvilleni hänen eteensä antamaan erikoiskiitokseni. Hetken kuluttua sanoin "Haluan sut sisääni", käännyin ympärin ja istahdin ratsaille. W tuntui työntyvän erityisen syvään eikä kestänyt kauaa, kun hän tuli.

Mr. W ei kommentoinut jälkikäteen puheitani. Oma oloni oli pettynyt - minun rohkeutta vaatineet ja tuhma-rimani ylittäneet jutut taisivatkin olla aika tavallisia. En myöskään saanut ensimmäisestä kommentista rohkeutta seuraavaan, vaan jouduin aina arpomaan, miten uskaltaisin ilmaista itseäni. Ehkä lasi viiniä olisi ollut tarpeen!

Käyttämättä jäivät (ehkä hyvä niin) nämä helmet:

- Sun kieli tuntuu ihanalta mun klitoriksella.. Mä tuun ihan just.
- Työnnä kyrpä mun suuhun seksipommi.
- Laukea mun sisälle komistus!

Harjoitus jatkukoon!

3 kommenttia:

  1. Turhaan vähättelet suoritustasi: pärjäsit hienosti! Suunnittelit toteutusta, valitsit vaihtoehdoista kuumimmat lauseet ja uskaltauduit tekemään jotain kokonaan uutta. Vaikka W. ei tällä kertaa kiittänyt sanoillaan, hän varmasti tietää olevansa onnekas ryökäle. Täysi piste. Go girl!

    VastaaPoista
  2. ... Onko tehtävät vain kerran vai laitatteko samasta tehtävästä useampia "suorituksia"??
    voisi olla mielenkiintoista ja toimivia juttuja, kun jäi osa yhdellä kertaa käyttämättä. Voi tulla muissakin tehtävissä vastaavia ;)

    Mitenkäs tuhmien puhuminen esileikkinä vaikka tekstiviesteillä??

    VastaaPoista
  3. Riittää, kun tehtävän suorittaa kerran. Olet kyllä oikeassa, että samaa ideaa voisi käyttää useamminkin. Varsinkin, jos osa jää tekemättä tai epäonnistuu! Kiitos vihjeestä, voisin kehittää siitä jotain ensi kerraksi Marialle.. ;)

    VastaaPoista